Sensorisen integraation häiriö

Lyhyesti ilmaistuna sensorinen integraatio tarkoittaa aistitiedon jäsentämistä käyttöä varten. Meillä on tunnettujen aistiemme lisäksi myös erityinen aisti, joka aistii kehomme liikkeitä ja painovoimaa. Tätä kaikkea tietoa aivomme jäsentelevät ja kun aistimukset virtaavat integroidusti, esimerkiksi käyttäytyminen ja oppiminen on enemmän tarkoituksenmukaista.

Autismikirjoon liittyy vahvasti sensorisen integraation häiriö (si-häiriö) eri asteisina , mutta häiriötä esiintyy myös niillä, joilla ei ole autismiin viittaavia piirteitä. Lapsessa on havaittavissa jo varhain kaikkea "oppikirjamaisesta" kehityksestä poikkeavaa ja vanhemmat ovat luonnollisesti huolissaan. Usein häiriö tulkitaan neuvolassa vanhemman ja taaperon väliseksi vuorovaikutusongelmaksi, mikä ensinnäkin viivästyttää oikean diagnoosin saamista, ja onnistuneen vanhemmuuden kyseenalaistaminen on raskasta perheelle kaikkien ongelmien lisäksi. Joskus si-häiriö näyttäytyy samankaltaisena oireiluna kuin ADHD, ja uskonkin, että joidenkin lasten levottomuuden ja keskittymiskyvyn puutteen taustalta löytyy todellisuudessa tämä häiriö, vaikka se on (usein) koulun toimesta johtanut ADHD-diagnoosiin.
Häiriö on elinikäinen, mutta sitä voidaan hoitaa si-terapialla. Kyseistä terapiaa on vaikeasti saatavilla, en tiedä minkä vuoksi, mutta ainakin (väh. 4 vuotta työskennelleeltä) terapeutilta se vaatii erikoistumiskoulutuksen. Lapsemme, joka käy viikoittain perinteisessä toimintaterapiassa, hyötyy terapiasta kuitenkin yhtälailla, sillä hänen terapeutillaan on onneksi laaja tietämys aiheeseen liittyen ja edistymistä tapahtuu, mikä on pääasia.

Minä olen aikoinaan jäänyt ilman diagnoosia ja hoitoa - tältäkin osin. Elämäni on ollut jatkuvassa selviytymistilassa ja pelossa elämistä; Tästä johtuen aloin lopulta saamaan vaikeita paniikkikohtauksia. Olen keskustellut asiasta perinpohjin lapsemme diagnosoineen toimintaterapeutin kanssa ja hänen mukaansa näin varmasti onkin. Invalidisoiduin oireiden takia lopulta siinä määrin, että en kyennyt enää käymään kaupassa tai ajamaan autolla. Koska koko elämäni oli pelkkää hämmennystä ja pelkoa täynnä, enkä koskaan ymmärtänyt oireiden todellista syytä, ja elin jatkuvan aistikuormituksen keskellä, kodista tuli lopulta vankila ja moni sellainen toiminta lakkasi, mistä aiemmin nautin, kuten autolla ajaminen.
Diagnoosiksi tuli vaikea paniikkihäiriö. Erona si-häiriöön on se, että paniikkihäiriö syntyy esimerkiksi kuormituksen tai jonkin traumaattisen tapahtuman seurauksena : Oireet ja tuntemukset alkavat äkillisesti ja kohtaus kestää enimmillään puoli tuntia, mutta minun kohdallani voidaan havaita tilan pitkäaikainen kehittyminen ja asteittainen paheneminen, sekä tietysti jo lapsuudesta saakka esiintyneet  ja samoina säilyneet aistisäätelyn poikkeavuudet.

Lohdullisena asiana voin kuitenkin todeta, että pääsin lopulta kuntoutumaan ihan omin avuin pahimmasta paniikkioireilusta ja pystyn nykyään käymään kaupassa tai ajamaan autolla tuttuja reittejä. Toimintakykyni parani kuin taikuudesta, kun oivalsin lukemani kautta todelliset syyt oirehdintani taustalla. 


YLEISIMPIÄ OIREITA

Yliherkkä reagointi tuntoaistimuksiin: Tämä piirre näkyi lapsessani jo syntymästä lähtien; Hän oli erittäin tarkka käsiteltävä ja tuntui reagoivan voimakkaasti mm. koviin ääniin ja hänelle epämiellyttäviin materiaaleihin.
Kun hän oppi ilmaisemaan itseään puhumalla, asia oli entistä selkeämpi. Kun olimme kerran puistossa, toinen lapsi juoksi hänen ohitseen ja vahingossa tönäisi kevyesti lastamme, joka horjahti ja alkoi huutamaan "Tuo löi minua!". Vastaavanlaista "lyömistä" tapahtuu edelleen esimerkiksi koulun liikuntatunnilla. Lapsi tuntee hipaisun paljon voimakkaampana kuin muut ja saattaa reagoida jopa aggressiivisesti yllättävään kosketukseen.
Tähän liittyen olen kuullut monta kertaa vertaistukiryhmissä, miten aistiyliherkkä lapsi on ollut hyvin levoton kauppareissulla ja kirkunut. Kun äiti/isä on lähtenyt kantamaan kirkuvaa lasta pois kaupasta, lapsi on huutanut kurkku suorana "sinä löit minua", vieläpä julkisella paikalla, mikä on ollut vanhemmalle raskas kokemus.

Olemme molemmat lapseni kanssa tarkkoja vaatteiden materiaalista sekä miltä ne tuntuvat päällä. Varsinkin lapselle on tullut tehtyä vaatteiden suhteen useita virheostoksia, eikä äidin mielestä jokin kaunis paita ole ollut kertaakaan päällä.
Jotta uni tulisi iltaisin, petivaatteiden tulee olla pehmeät, tyynyn oikeanlainen ja huoneen viileä ja tuuletettu. Painopeitto on monilla toimiva apuväline: Se edistää rentoutumista ja unentuloa.

Tämä on havaintojeni mukaan erityisesti Aspergeriin liittyvä piirre: Henkilöllä saattaa olla hyvinkin korkea kipukynnys, mutta hän ei sitä vastoin siedä minkäänlaista epämukavuutta.

Puheen kehityksen ongelmat : Lapsemme oppi puhumaan sanoja hyvin varhain, mutta hänen lauseensa/kerrontansa oli vielä viidennen ikävuoden tienoilla hyvin epäselvää ja toiset lapset pitivät hänen juttujansa "höpötyksinä". Toki taustalla saattoi vaikuttaa puhtaasti Asperger, sillä hänen puheessaan sekoittuu edelleen voimakkaasti todellisuus ja mielikuvitus.

(Tilan)hahmottamisen vaikeus : Tässä kohtaa tunnistan laajasti omat haasteeni : Olen erittäin epävarma portaikoissa, sillä en hahmota askelmia ja minun tulee saada pitää aina kaiteesta kiinni.
Avarat paikat ovat aina aiheuttaneet minulle vähintäänkin epätodellisen olon, kuin en saisi mistään otetta ja tuntuu kuin painovoima lakkaisi ja lähtisin leijumaan. Tuntuu paremmalta kävellä katua pitkin, jossa on rakennuksia molemmin puolin, kuin avaralla paikalla. Korkeissa paikoissa minua huimaa, joten välttelen niitä.

Tilanhahmottamisen vaikeudesta johtuen lapsemme on ollut näihin päiviin saakka hyvin "takertuva" eli pyrkii lähelle aikuista: Koulussakin hän istuu usein opettajan kyljessä kiinni, jos luokassa ei ole muita paikalla.
Vielä kuusi vuotiaana hän aloitti huutamisen, jos "katosin" kertomatta toiseen huoneeseen.
Edelleen ongelmia aiheuttaa se, jos hänelle puhuu toisesta huoneesta: Hän ei käsitä mistä ääni tulee - koska ei näe kyseistä ihmistä - ja säikähtää pahasti.

Koordinaation vaikeudet ja vestibulaarisen aistijärjestelmän häiriö : Jos vestibulaarinen aistijärjestelmä ei toimi asianmukaisella tavalla, lapsi vaikuttaa kömpelöltä, hän kompuroi, törmäilee toisiin ihmisiin ja huonekaluihin, tasapaino on huono, tavarat tipahtelevat kädestä, joku ei opi rakentelemaan palikoilla. Hän voi kokea myös huimausta. Lapselle liukuportaat tai hissi saattavat olla pelottavia paikkoja. Etäisyyksiä voi olla vaikeaa hahmottaa. Tarkoitustenmukaisten liikkeiden ja vaikkapa ruokailuvälineillä syömisen opettelu on työlästä.
Erityisesti autistisille lapsille moni liikunnallinen toiminta on koordinaatio-ja tasapainovaikeuksista johtuen erittäin vastenmielistä ja jopa kauhua herättävää, sillä he ovat epävarmoja painovoimasta ja asennonmuutoksista. Itse en ole koskaan oppinut uimaan, enkä pyöräile.

Vaikeuksia voi olla myös silmien ja käsien yhteistyössä, mikä voi näkyä väritystehtävää tehtäessä vaikeutena pysytellä rajojen sisällä,  koulussa esimerkiksi silloin kun pitää kopioida tekstiä taululta omaan vihkoon, käsitöissä, askartelussa ja työkalujen käyttämisessä jne.

"Käytösongelmat" : Koska lapsen aivot reagoivat joka puolelta tuleviin ärsykkeisiin eri tavalla kuin muiden lasten ja hänen on vaikea selviytyä toiminnoista, jotka automatisoituvat toisilla lapsilla, aiheuttaa tämä luonnollisesti turhautumista, stressiä ja huonon itsetunnon, mikä voi näyttäytyä ulospäin apaattisuutena, negatiivisena asenteena ja epämiellyttävänä käytöksenä. Sensorisen integraation häiriöstä kärsivä lapsi saa usein paljon negatiivista palautetta käytöksestään ja kömpelyydestään, jotka eivät ole tahallisia, ja tämä tekee hänet herkästi haavoittuvaksi.

Heikko keskittymiskyky ja yliaktiivisuus (hyperkinesia) : Oppimiseen ja hyvän keskittymisen ylläpitämiseen tarvitaan sensorisen integraation jäsentynyttä toimintaa. Kun ympärillä on jatkuvasti uutta asiaa yhdistettynä aistikuormitukseen, on ymmärrettävää että si-häiriöinen lapsi muuttuu hyvin levottomaksi, mikä tulkitaan herkästi tahalliseksi häiriökäyttäytymiseksi. Sen sijaan että lasta rangaistaan oirehdintansa vuoksi, tulisi luokassa kiinnittää huomiota aistikuormituksen vähentämiseen ja mahdollisiin erityisjärjestelyihin, kuten mahdollisuuteen vetäytyä rauhalliseen ja hiljaiseen tilaan. Kuulosuojaimet, toiminnanohjauskuvat ja painavat syliin otettavat pehmolelut toimivat hyvinä apuvälineinä si-häiriöisen lapsen koulunkäyntiä tukemaan.
Ääniyliherkkyys /Hajuyliherkkyys: Autistinen ja si-häiriöinen saattaa kärsiä äänistä, joita muut ihmiset eivät edes noteeraa. Tällaisia ovat esimerkiksi sähkölaitteiden sirinä-äänet, jotka saattavat aiheuttaa ahdistusta ja jopa kipua.
Yllättävät ja kovat äänet, kuten koiran haukkuminen, voivat säikäyttää pahasti.
Koulussa/ missä tahansa muualla, missä on ihmisjoukkoja ja  puheensorinaa, puhe voi puuroutua korvissa mössöksi ja siinä tilanteessa on vaikeaa keskustella kenenkään kanssa.
Voimakkaat hajut tai jopa sellaiset tuoksut, joihin on epätyypillistä reagoida, saattavat aiheuttaa si-häiriöisessä vastenmielisyyttä ja ahdistusta.

Me emme asioi lapsemme kanssa julkisissa vessoissa, joissa on käsienkuivaaja. Sen äkillinen ja voimakas huriseva ääni ahdistaa minuakin.
Olimme viime kesänä reissussa ja vessahätä yllätti meidät niin pahasti, että oli pakko juosta lähimpään vessaan. Lapsi kurkisti wc:n ovesta varmistaakseen että vessassa ei ole käsienkuivaajaa. Olihan siellä sellainen! Lapsi roikkui ulko-oven kahvassa kiinni ja tein kaikkeni suostutellakseni hänet sisään. Lopulta hiivimme wc-koppiin seinänvierustaa pitkin ja lapsi tuijotti kauhun vallassa vastakkaisella seinällä olevaa kuivaajaa. Juuri kun olimme pääsemässä ulos kopista, joku toinen astui ulos omasta kopistaan pesemään käsiään. "Hei ihminen, älä sitten koske siihen käsienkuivaajaan", lapseni huhuili tuntemattomalle naiselle, joka ei totellut käskyä...
 Wc-kopistamme kantautui sen päiväinen huuto, aivan kuin siellä olisi toimitettu eksorkismi. 

LOPUKSI 

Olen maininnut oirelistauksen kohdalla sanan 'lapsi', mutta on oleellista mainita tässä kohtaa,  että ensinnäkin sensorisen integraation häiriö on fysiologinen, eli aivojen kemikaalien ja sähköimpulssien vaikutuksesta syntyvä, eikä si-häiriö mene itsestään ohi iän myötä. Oirelistaus pätee siis myös aikuiseksi kasvaneen kohdalla, vaikka kuntoutumista on tapahtunut ainakin itsesäätelyn suhteen.
Paljon on tehtävissä esimerkiksi terapian ja jäsennetyn ympäristön sekä apuvälineiden avulla, joita tuossa jo muutamia edellä mainitsin.
Olisi tärkeää että vanhemmat malttaisivat suhtautua haastavan tuntuisiin oireisiin ja lapseen kärsivällisesti, eikä menettämällä malttiaan, mikä lisää entisestään lapsen oireilua. Jos huomataan , että lapsi ei siedä jotain kuormittavaa tilannetta, hänet tulee ohjata siitä pois, eikä kuvitella väkinäisen "siedättämisen" toimivan si-häiriöisen lapsen kohdalla. Jos lapsi viestittää haluavansa lopettaa jonkin toiminnon tai että hän kuormittuu esimerkiksi metelistä, toiminta yksinkertaisesti lopetetaan ja metelin keskeltä lähdetään pois.

Tärkeää on tietenkin rajojen asettaminen myös si-häiriöisen kohdalla, mutta lapsen erityisyyttä samalla ymmärtäen.
On ensinnäkin tärkeää kuunnella varoitusmerkkejä, jotka saattavat laukaista ahdistavan olon tai aggressiota, jonka seurauksena lapsi tuntee epäonnistumista, josta häntä sitten usein moititaan.
Lasta auttavat ja tukevat arjen ja kodin hyvä järjestys ja rutiinit, sekä itsetuntoa vahvistava myönteinen palaute.